
 |
MEJÄ - KOE
Miten harjoittelet
labradorinnoutajasi kanssa?
 |
Jäljestämisen
voit
aloittaa jo aivan pienen pennun kanssa
mutta vanhemmankaan koiran kanssa
ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa. Mieluiten
koiran tulee olla tottunut
metsässä kulkemiseen.
Harjoitusjäljen tekoon tarvitset: naudan tai hirven verta,
verisienen, narua, merkkausnauhoja (esim. kreppinauhoja tai
maalarinteippiä) ja
jäljen loppuun palkinnon eli kaadon. Kaatona voi olla aluksi
mieluinen lelu,
dami tai makupala. Mejä-kokeissa käytetään
kaatona hirvieläimen sorkkaa. Jälkeä
tehdessäsi koirasi on kotona!
Kun teet ensimmäisen jäljen
koirallesi tee siitä lyhyt (30-50m). Koiralle selviää
jäljestämisen tarkoitus
eikä työinto jäljestystä kohti laannu. Valitse
jäljelle sopiva lähtöpaikka ei
ihan tien vierestä, vaan jostain rauhallisesta
metsäympäristöstä. |
Aloita
jäljen tekeminen potkimalla maata pieni alue (30 x 30 cm), johon
lorautat vähän
verta ja kaadat verta myös valmiiksi vedellä kostutettuun
sieneen.
Alkumakauksen tehtyäsi lähde kulkemaan eteenpäin merkaten
kreppinauhoilla tai
esim. maalarinteipillä puihin missä jälki
kulkee. Jos olet tekemässä
jälkeä yksin, on helpointa sitoa verisienen naru
vyötärösi ympärille, näin
kädet ovat vapaina merkkaamista varten. Muista, että
verisieni kulkee aina viimeisenä
narun päässä maata pitkin.
Ensimmäinen jälki voi
olla suora tai
siihen voidaan tehdä kulma ( 90º ). Kun alat
miettiä kulmalle sopivaa
paikkaa, tee kulma niin koiralle kuin ohjaajalle helposti havaittavalle
paikalle. Veritä ja merkitse kulma/ makaus huolellisesti,
makauksilla lisätään
aina verta paitsi sieneen myös muutama tippa maahan. Jatka
jäljen
tekemistä kunnes mielestäsi jälki on sopivan
mittainen. Jäljen lopussa
potki taas maata ja tiputa pari tippaa verta loppumakaukseen ja muista
vielä
jättää palkinto/ kaato paikalleen. Nosta vielä
sieni muovipussiin ettei
synny ylimääräisiä verihajuja, jotka saattavat
sekoittaa koiran
lopputyöskentelyä.
On aika valmistaa koirasi jäljestämiseen.
Ensimmäisellä kerralla voit lähteä
kokemaan jälkeä koirasi kanssa miltei heti.
”Työpukuna” koirallesi voit käyttää
tavallista kaulapantaa, mutta parempi olisi heti totutella koiraasi
jäljestämisvaljaisiin. Lisäksi tarvitset 6 metrin
pitkän liinan
jälkinaruksi. Tärkeätä on miettiä
valmiiksi kehotussana koiralle, jotta se
oppii tietämään mistä tehtävästä on
kyse. Sana voi olla esim. jälki tai
etsi jälki, mutta kehotuksen tulee olla joka kerta sama.
Eikä muuta
sitten kuin jäljestämään! Näytä koiralle
huolella jäljen alkumakaus ja
alkusuunta, innosta koiraasi etenemään ja kaadolle
päästyänne kiitossanoja ei
säästetä.
Koiran
taitojen karttuessa pidennä jäljen matkaa,
tee useampia kulmia makauksineen ja anna jäljen vanheta.
Yleensä
suositellaan, ettei koiralle saa tehdä jälkiä
enempää kuin kerran viikossa,
ettei motivaatio jäljestystä kohtaan lopu. Jos
näyttää siltä, että koiraa ei
jäljestäminen kiinnosta pidä harjoitustauko. Jos
lähelläsi asuu mejä-porukkaa,
pyydä heiltä käytännön apua, saat varmaan
kullanarvoisia neuvoja.
|
|
|