| Labradorinnoutajan
juuret juontavat Labradorin niemimaalle, Newfoundlandin
saarelle,
josta kantavanhemmat tiedetään tuotetun Brittein
saarille. Kanadan
itärannikolla on kuvattu labradorinnoutajaa
ensimmäisen kerran
1700-1800 -luvulla. Tämä koira toimi
kalastajien apuna
noutaen vedestä kaloja, verkonnaruja ym. Sillä oli
voimakas noutotaipumus
ja paksu, vettä hylkivä turkki.
Näitä
koiria siirtyi
kalastusveneiden
mukana Englantiin, missä niiden kyvyt huomattiin ja
niitä risteytettiin
paikallisiin lintukoiriin ja muihin koirarotuihin. Viisaan
jalostustyön
tuloksena alkuperäisen Labradorinkoiran ominaisuudet
onnistuttiin
säilyttämään rodussa. Monien
vaiheiden jälkeen
Englannin kennelklubi hyväksyi labradorinnoutajan roduksi
vuonna 1903.
Suomessa
rodun kasvatus alkoi 1950-luvulla
ja rekisteröintiluvut ovat kasvaneet aina 90-luvulle saakka.
Labradorinnoutaja
oli Suomen neljänneksi suosituin koirarotu vuonna 1999. Paitsi
lintua
noutavana koirana labradorinnoutajaa
käytetään myös
muun haavoittuneen ja loukkaantuneen riistan
jäljestämiseen,
opaskoirana, huume- ja pommikoirana, terapiakoirana ja viime aikoina
myös
sienikoirana.
Luonteeltaan
labradorinnoutaja on
ystävällinen ja lapsirakas, iloinen ja
toiminanhaluinen, toisin
sanoen mukava seura- ja perhekoira, joka kuitenkin onnellisimmallaan
vedessä
tai ulkona työskennellessään. |
Rotumääritelmä

|