Polven ristisidevauriot
Polven ristisidevaurioissa on lähes aina kyse etumaisen ristisiteen joko osittaisesta tai täydellisestä repeytymisestä. Usein näihin vammoihin liittyy myös polvikierukan rikkoutuminen. Vamman vakavuudesta riippuen oireet vaihtelevat ajoittaisesta ontumisesta raajan täydelliseen käyttämättömyyteen. Koska labradori on raskas ja energinen koira, aluksi lievätkin ristisidevauriot johtavat lähes aina siteen katkeamiseen kokonaan. Vaiva vaatii useimmiten leikkaushoitoa, ja ennuste on vaihteleva. Yleensä koirasta ei tule enää täysin toimintakykyistä.
Nivelrikon kehittyminen leikattuun niveleen on hyvin yleistä ja aiheuttaa koiralle eriasteista ontumista. Noin puolella leikatuista koirista terveen jalan ristisiteet katkeavat vuoden kuluessa ensimmäisestä leikkauksesta. TTA-leikkausmenetelmä antaa kuitenkin toiveita koirien paremmasta kuntoutumisesta. Koira varaa painoaan leikatulle jalalle jo muutaman päivän kuluttua leikkauksesta ja tällä menetelmällä leikattujen koirien toipuminen on ollut hämmästyttävän nopeaa.
Ristisidevaurioiden määrä rodussa on kasvussa ja tällä hetkellä se alkaa olla iso ongelma. Merkille pantavaa on, että vaurioita esiintyy yhä enenevästi nuorilla, hyvin kulmautuneilla ja hyväkuntoisilla koirilla. Usein näiden koirien joku lähisukulainen on leikattu. Ennen katkeamiset olivat yleensä vanhenevien, ylipainosten, huonosti kulmautuneiden koirien ongelma.